Asetu ehdolle Porin Seudun Ekonomit ry:n hallituksen jäseneksi tai puheenjohtajaksi!
11.9.2024
Porin Seudun Ekonomit, tuttavallisemmin PorSE, on alueen ekonomit yhdistävä Suomen Ekonomien paikallisyhdistys. PorSE on profiloitunut yli 460 jäsenelle suunnatun vapaa-ajan toiminnan järjestäjänä. Tapahtumia on kolmisenkymmentä vuodessa ammatillisen kehittymisen tapahtumista perinteisiin lounas- ja aamiaistilaisuuksiin, vuotuisia juhlaperinteitä, rennompia illanviettoja ja kulttuuritapahtumia unohtamatta. Mukaan mahtuu myös aina uniikkeja ja uusia tapahtumia.
Hallituksen rooli yhdistyksen toiminnassa on olennainen. Arvokasta vapaaehtoistyötä tekevät hallitusjäsenet mahdollistavat tämän ainutlaatuisen ekonomiyhteisön toiminnan. Hallituksen jäsenenä pääset laajentamaan verkostojasi tapaamalla ekonomikollegoja ja kyltereitä sekä alueellisesti että valtakunnallisesti niin ammatillisesta näkövinkkelistä kuin vapaa-ajan aktiviteeteissakin.
Haemme nyt Porin Seudun Ekonomien hallitukseen puheenjohtajaa ja uusia hallitusjäseniä erovuorossa olevien tilalle. Puheenjohtaja valitaan vuodeksi kerrallaan ja hallituksen jäsenet kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Hallitukseen ja puheenjohtajaksi voivat hakea kaikki Porin Seudun Ekonomien jäsenet, olitpa sitten vastavalmistunut, pidemmälle työurallasi ehtinyt tai eläkkeelle siirtynyt, yhdistyksen uusi jäsen tai jo entuudestaan monelle tuttu. Kaikki jäsenemme ovat yhdistykselle yhtä arvokkaita. Toivomme, että olet aktiivinen, organisointitaitoinen, sosiaalinen ja yhteistyökykyinen tiimipelaaja, joka on utelias uusille asioille ja haluat aidosti vaikuttaa yhdistyksen asioihin. Puheenjohtajaksi hakevalle katsotaan eduksi aiempi kokemus hallitustyöskentelystä ja aktiivisuus yhdistyksen toiminnassa.
Hallituksen kokouksia on vuosittain noin kymmenen yhdistyksen sääntömääräisten kokousten lisäksi. Jokaisella hallituksen jäsenellä on oma vastuuroolinsa, josta päätetään hallituksen järjestäytymiskokouksessa aina vuosittain tammikuun järjestäytymiskokouksessa. Jäsentapahtumia järjestetään kuukausittain ja jokainen hallitusjäsen ottaa vetovastuun muutamasta tapahtumasta vuodessa. Puheenjohtajan ja hallituksen tehtäviin kuuluu paikallisyhdistyksen toiminnasta vastaamisen lisäksi myös liittotason vaikuttaminen. Puheenjohtaja edustaa yhdistystä Suomen Ekonomien liittokokouksissa ja valtakunnallisessa ekonomipuheenjohtaja-verkostossa hallituksen jäsenten tukemana. Erilaisista hallituskokemuksista ja -rooleista voit lukea yhdistyksen sivuilta.
Hallituksen jäsenenä olet oikeutettu osallistumaan kaikkiin yhdistyksen tapahtumiin veloituksetta, pääset vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan, opit hallitustyöskentelystä ja saat itsellesi arvokkaita kokemuksia. Hallituksen jäsenenä olet Suomen Ekonomien luottamushenkilö ja saat myös liiton tarjoamat luottamushenkilön edut käyttöösi. Hallitustyöskentely on antoisaa, hauskaa ja merkityksellistä. Lähde rohkeasti mukaan!
Yhdistyksen säännöt löydät verkkosivuiltamme.
Lisätietoja saat yhdistyksen puheenjohtajalta Heini Korvenkangas joko puhelimitse 050 3055 305 tai sähköpostilla heini.korvenkangas@gmail.com. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi 31.10.2024 mennessä osoitteeseen info@porinseudunekonomit.fi. Valinnat tehdään vuosikokouksessa 13.11.2024