Mari Raita

Hei, minä olen Mari Raita, Porin Seudun Ekonomien jäsen. Opiskelin Turun Kauppakorkeakoulun Porin yksikössä. Opiskeluiden aikana olin jo yhdistyksen opiskelijajäsenenä. Olen syntyperäinen satakuntalainen, Ulvilasta alkujaan.

Olen koko työhistoriani ollut samalla toimialalla. Tällä hetkellä työskentelen ISS Palveluissa, jonka ydinosaamista ovat kiinteistön toimitilojen ylläpitopalvelut. ISS työuran takana on kaksi yritysostoa. Työurani aloitin perheyrityksessä Porin Huoltopojat Oy:ssä kesä- ja opiskelutöissä. 1990-luvun lopussa valtakunnallinen Engel Palvelut Oy haki voimakasta markkinakasvua ostaen Porin Huoltopojat Oy:n. Vuonna 2004 siirryin ISS Palvelut Oy:lle toisen yritysoston kautta.

Kun pitää silmät auki ja mielen avoimena uusille kokemuksille, niin isossa talossa riittää aina haastavia työnkuvia, ja olenkin päässyt soveltamaan oppimaani mm. talousosaston sisäisessä laskennassa, kehitysyksikössä ja myyntiyksikössä. Kaikissa edellä mainituissa työnkuvaani on liittynyt tavalla tai toisella toiminnan tehostaminen ja kehittäminen. Tällä hetkellä työskentelen myyntiyksikössämme. Ekonomikoulutus tarjoaa mielestäni hyvät eväät kehittävät omaa osaamista työelämässä haluttuun suuntaan.

Olen mielestäni vallan mainio johtamaan projekteja, pitämään monta palloa ilmassa yhtä aikaa. Lisäksi minulla on epätyypillinen profiili myynnin näkökulmasta tarkasteltuna. Pidän kovasti numeroiden analysoinnista sekä syy-seuraussuhteiden selvittämisestä, samalla kuitenkin ollen hyvin ulospäin suuntautunut persoona.

Yrityksen sisällä olen hakeutunut mm. ohjelmisto-, myynnin psykologiaan- ja tekniikoihin liittyviin koulutuksiin. Ekonomikoulutus on antanut hyvät valmiudet työelämään. Olen onnekkaasti saanut aina tehdä töitä.

Satakunnan alueella ei ole mielestäni ekonomien markkinat, täällä paras koulutus olisi insinöörin koulutus. Jos haluaa uusia haasteita työelämässä, tulisi muuttaa Pirkanmaalle tai pääkaupunkiseudulle.

Golf on kulkenut matkassani mukana 27 vuotta ja sitä kautta olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin. Osallistun aktiivisesti ekonomien paikallisyhdistyksen toimintaan, erityisesti after/before work-tilaisuuksiin, Ekonomijazzeille ja koulutuksiin. Jokaisessa tilaisuudessa on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja laajentaa suhdeverkostoa, kannattaa tulla rohkeasti mukaan!

 

 

Kuva: Mari Raita.