Retu Parilo (opiskelija)

Tervehdys arvoisat Porin Seudun Ekonomien jäsenet!

Olen Retu ja opiskelen kauppatieteitä Porin yliopistokeskuksella. Tätä esittelytekstiä kirjoittaessa minun ja kauppatieteiden maisterin tutkinnon välillä on noin 10 puuttuvaa tekstisivua gradussa, jotka tulen viimeistelemään tässä kesän 2018 aikana.

 

Saimme suuren kunnian yhdessä Gustafssonin Sandran kanssa esittäytyä teille näin tulevien jäsenien asemassa, samalla hieman avaten sitä, millaista opiskelu on täällä
Porissa. Moni teistä, hyvät ekonomit, on suorittanut opintonsa muualla, eikä siksi ole välttämättä nähnyt sitä, miltä se tulevan ekonomin alkutaipale näyttää porilaisesta perspektiivistä. Alkujaan olen kotoisin pieneltä maatilalta Jokioisten kunnasta, joka on 2-tien varressa noin puolimatkassa Porista Helsinkiin. Oma matkani 2-tietä länsirannikon suuntaan alkoi kesällä 2012, kun sain kuulla saaneeni opiskelupaikan Turun kauppakorkeakoulun Porin yksiköstä. Vaikka olin iloinen saadessani paikan alalta,
josta sen halusinkin, olin samalla myös hieman pettynyt siitä, etten päässyt ensisijaisesti hakemaani kaupunkiin. Porista en tiennyt muuta kuin Dingon, Yön, Yyterin ja Jazzit enkä ollut koskaan edes käynyt koko kaupungissa. Tästä huolimatta otin paikan vasta avoimin ja odottavin mielin. Näin jälkikäteen ajatellen tätä päätöstä ei todellakaan ole tarvinnut katua, sillä Pori on antanut paljon enemmän kuin koskaan osasin odottaakaan.


Opinnot aloittaessani olin hieman hukassa, enkä ollut enää varma olinko sittenkään oikealla alalla. Lukiossa olin kympin oppilas matematiikassa, joten oletin laskentatoimen ja rahoituksen olevan itselleni se oikea pääainevaihtoehto. Kuitenkin heti syksyllä ensimmäinen kirjanpidon kurssi löi päin näköä kovempaa kuin Nokian kurssilasku, eikä koko pääaine kerta kaikkiaan tuntunut yhtään omalta jutulta. Valitsin pääaineekseni johtamisen ja organisoinnin, tietämättä hirveän tarkasti, mitä koko oppiaine oikeastaan pitää
sisällään tai millaisia töitä sitä pääaineenaan lukeneet ihmiset noin keskimäärin tekevät. En kuitenkaan tiennyt, mihin muuhunkaan suuntaan elämääni veisin, joten jäin Poriin johtamisen ja organisoinnin pariin.

 

Hiljalleen kuitenkin pääaineen opinnot veivät mukanaan ja aloin innostumaan monista asioista. Yliopistokeskuksella on kansainvälisesti tunnettuja tutkijoita muiden muassa henkilöstöjohtamisen ja muutosjohtamisen teemojen ympärillä, jotka saivat myös minut innostumaan näistä aihepiireistä. Näiden lisäksi esimerkiksi strategisen johtamisen kurssi sai minut miettimään monia mielenkiintoisia uramahdollisuuksia. Aloin miettimään uraani henkilöstöhallinnon tehtävissä tai mahdollisesti konsulttina erilaisissa strategisen johtamisen ja muutosjohtamisen projekteissa. Näistä aiheista innostuneena kirjoitin
kandidaatintutkielmani johtamisviestinnästä strategian implementoinnissa ja nyt graduani strategisen tietojärjestelmän implementoinnista.

 

Ensimmäisen oman alan työpaikan sain henkilöstöhallinnon parista kesällä 2016, kun aloitin kesätyöt HR Traineen tehtävissä Ulvilassa Cimcorpilla. Ilmeisesti jotain tein oikein, koska sain siellä jatkaa vielä seuraavanakin kesänä. Toivon myös, että avasin monen kanssaopiskelijan silmiä sen suhteen, että Satakunnassakin on paljon töitä ekonomeille, kunhan etsii muualtakin kuin niistä parista pankista. Alueella kuitenkin on paljon teollisuutta, ja harvassa ovat ne yritykset, jossa ei kaivattaisi talouden, henkilöstöhallinnon tai markkinoinnin osaajia. Toisaalta toivon myös, että yrityksissä tiedostettaisiin, kuinka alueella on muitakin korkeakoulutettuja kuin ammattikorkeakoulun käyneitä, mutta ilokseni tämä tuntuu hiljattain menneen parempaan suuntaan.

 

Porin Seudun Ekonomit tuli tutuksi jo melko varhaisessa vaiheessa opintojani. Päädyin toisena opiskeluvuotenani Porin Kylterit ry:n (PorKy) hallitukseen, joka luonnollisesti tekee paljon yhteistyötä PorSEn hallituksen kanssa. PorSEn toiminta tuli vielä tutummaksi seuraavana vuonna, kun jatkoin PorKyn puheenjohtajana, jota kautta edustin opiskelijoita PorSEn kokouksissa. Seuraavana vuonna olin töissä Suomen Ekonomeilla Porin kylteriyhdyshenkilönä, jonka myötä yhteistyö paikallisten ekonomien kanssa
jatkui. PorSElta oli todella hyvä yhteistyökumppani ja apua sai aina, kun sitä tarvitsi. Kerran esimerkiksi järjestin opiskelijoille työelämätarinoita-illan, johon sain valmistuneita ekonomeja puhumaan uristaan PorSEn hallituksen suositusten kautta. Sekä puheenjohtajana että kyllinä toimiessani näin valtakunnan laajuisesti kylteri- ja ekonomijärjestöjen yhteistyötä ja voin ylpeänä todeta, kuinka hyvällä mallilla asiat ovat täällä Porissa.

 

Porin Seudun Ekonomit on ollut todellinen edelläkävijä opiskelijoiden huomioimisessa omassa toiminnassaan. Täällä on selvästi tiedostettu se, että opiskelijat ovat niitä tulevia jäseniä, joten sitouttaminen toimintaan on aloitettava hyvissä ajoin. Kaikkialla Suomessa ei ole lainkaan itsestään selvää se, että opiskelijoilla ja ekonomeilla olisi jotain yhteistyötä, kun taas täällä opiskelijat saavat osallistua lähes kaikkiin Porin Seudun Ekonomien tapahtumiin. Tämä on mielestäni todella merkittävää, koska opiskelijat pääsevät näkemään ekonomin elämää myös valmistumisen jälkeen, ja keskustelamaan esimerkiksi omista mielenkiinnon kohteistaan sellaisten ekonomien kanssa, jotka ovat tehneet jo pitkän uran alalla. Vastaavasti ekonomit pääsevät tutustumaan tulevaisuuden tekijöihin ja saamaan jotain kosketuspintaa siihen, mitä pian työelämään siirtyvä sukupolvi odottaa työnantajilta ja työpaikalta.

 

Odotan jo innolla valmistumista ja ekonomijäsenyyttä! Toivottavasti tavataan tulevaisuudessa, joko työn tai huvituksien merkeissä. Päädynpä mihin tahansa päin Suomea töihin, niin ekonomijazzeille tulen varmasti käymään, koska se on yksi kesän kohokohtia!

Retu Parilo