Opintomenestysstipendiaatit 2025
24.4.2025
Vuonna 2025 opintomenestysstipendejä jaettiin 2 kpl ja stipendien saajat olivat Lauri Halonen & Juho Salonen. Onnittelut stipendiaateille!
Laurin terveiset:
"Arvoisat kanssaihmiset,
Olen Lauri Halonen. Poriin eksyin Nurmijärveltä vuonna 2019 ja tällä hetkellä työskentelen tilintarkastuksen parissa Ernst & Youngin Rauman toimistolla ja koetan työn ohessa hivuttaa gradua lause kerrallaan kohti maaliviivaa. Opinnot ovat kirjoitushetkellä opinnäytetyötä vaille valmiita ja tarkoitus olisi tulevana kesänä saada paperit ulos.
Opintopolustani sen verran, että varsinainen kipinä opiskelua kohtaan syttyi minun kohdallani vasta lukion ja intin jälkeen, kun aloittelin ensimmäistä kokoaikaista työtä. Tätä ennen pihapelien pelaaminen ja fantasia- ja scifikirjallisuuden suurkulutus olivat aina olleet prioriteettilistallani paljon opiskelua korkeammalla. Kuitenkin kolmivuorotyössä vuokratyöfirman listoilla alkoi herätä ajatuksia, että tätäkö haluan tehdä seuraavat 50 vuotta ja mitä muita vaihtoehtoja minulla on.
Kauppakorkeakoulu valikoitui hakukohteeksi, koska en pystynyt tunnistamaan selkeää ammattia tai urapolkua, jota haluaisin tavoitella. Minua kiinnostaa melkein kaikki asiat maan ja taivaan välillä. Pohdin, että kaupallisen alan tutkinto on hyvä kompromissi, koska se jättää paljon tilaa erikoistua ja etsiä omaa juttua tutkinnon sisällä. Toisaalta kolikon kääntöpuolena tutkinnosta ei valmistu mihinkään tiettyyn ammattiin, vaan omat keihäänkärkiosaamiset ja kiinnostuksen kohteet on kehitettävä tutkinnon aikana. Kappatieteilijät esiintyivät myös tutkintojen palkkavertailuissa edukseen, mikä ei ollut suinkaan vähäpätöinen seikka. Laitoin hakulomakkeelle Helsingin, Turun ja Porin kauppikset ja aloin lukea pääsykokeisiin.
Kesällä 2019 tuli sitten tieto, että minut on hyväksytty Turun yliopiston Porin yksikön KTM-tutkintoon. Ei muuta kuin kamat autoon, vuokra-asunto hankintaan ja suunta kohti Poria. Opinnot alkoivat parin viikon “ryhmäytymisjaksolla”, jonka aikana tulivat oman vuosikurssin ihmiset tutuiksi ja pääsi hyvin sisään kuvioihin. Kevätlukukaudella tuli kuitenkin koronavirus ja sen tuomat sulut ja etäopiskelu. Opiskelurutiinini oli kohtalaisen heikolla pohjalla eikä kotona yksin vääntäminen tahtonut luonnistua ja fokus alkoi jälleen siirtyä enemmän palkkatyöhön ja muihin asioihin.
Kandivaihe hoitui pääasiassa raapimalla tolppia kasaan kursseista deadline päivien työnteolla ja viime hetken palautuksilla. Ryhtiliike tapahtui kandivaiheen lopussa kun Kela sulki rahahanat ja minun oli jostain raavittava kokoon muutama kymmen opintopistettä lisää, että tuet alkavat jälleen juosta. Kun opiskeluun oli pakko syventyä tosissaan, niin asiat alkoivat myös kiinnostaa enemmän ja arvosanat alkoivat myös kohentua huomattavasti. Kesällä 2023 sain ensimmäisen oman alan kesätyöpaikan Boliden Harjavallan taloushallinnosta. Kokemus oli aivan erinomainen ja se sytytti uuden intohimon laskentatoimen opiskeluun. Syksyllä 2023 sain harjoittelupaikan Ernst & Youngilta ja sillä tiellä yhä ollaan.
Itselleni Opintomenestysstipendi on osoitus siitä, että opinnoissa voi onnistua vaikka alku olisi hidas. Se on myös osoitus siitä, että improbaturin lukiopaperit eivät välttämättä määrittele loppuelämää. Siksi haluankin kannustaa muita opintoihin hitaan lähdön ottaneita, ettei kannata luopua toivosta, jos ei heti tunnu omalta jutulta. Kiitos Porin seudun ekonomeille tästä tunnustuksesta! Kiitos myös kaikille koulukavereille ja opettajille joiden kanssa on saanut tehdä töitä viimeisen kuuden vuoden aikana ja hyvää alkavaa kesää kaikille tämän tekstin lukijoille!"

Juhon Terveiset:
"Tervehdys Porin Seudun Ekonomit ja iso kiitos opintomenestysstipendistä!
Olen Juho Salonen, 26-vuotias Porilainen, Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikön 5. vuoden opiskelija ja yhden painalluksen päässä oleva kauppatieteiden maisteri. Olen opinnoissani erikoistunut markkinointiin, mutta olen pyrkinyt myös aktiivisesti laajentamaan ymmärrystäni kokonaisvaltaisesti liiketoiminnasta esimerkiksi suorittamalla laajasti myös laskentatoimen ja rahoituksen opintoja, joiden parissa nykyään työskentelen. Luovana ja idealistina minua on aina myös kiinnostanut yrittäjyys, jonka vuoksi opintoihini valikoitui myös yrittäjyyden ja kansainvälisen liiketoiminnan kursseja.
Alunperin hain yhteishaussa Porin Yksikköön Turun kauppakorkeakouluun jopa neljä kertaa ennen kuin lopulta keväällä 2020 minut valittiin sisään opiskelemaan. Taidoin pääsykokeen pisteissä jäädä 3,5; 1 ja 0,5 pisteen päähän opiskelupaikasta vuosina 2017–2019. Tämä pitkä ja kivinen hakuprosessi, raskaine pettymyksineen vaikutti minuun niin, että osasin arvostaa uutta opinahjoani. Vaikka välivuodet olivat raskaita ja elämä tuntui jylläävän paikallaan, en vaihtaisi niitä pois. En Porilaisena jäänyt vain sattumalta Poriin opiskelemaan, vaan tänne halusin – ja onneksi lopulta pääsin.
Oma yliopistopolkuni ja -urani sekä tulevaisuuden suunnitelmani ovat hieman erilaisia mitä tyypillisesti kauppakorkeakoulun opiskelijoilla. Olenkin osoittanut, että myös hyvällä koulumenestyksellä ja alkoholittomuudella voi olla aktiivisesti mukana myös opiskelijayhteisössä ja tapahtumissa – jopa olla bileiden keskipiste. Halusin koko viiden vuoden opintojeni aikana olla läsnä kampuksella, nauttia opiskelijaelämästä ja tutustua ihmisiin ilman, että kiirehdin työelämään saati sitten muuttaisin kesken opintojen Porista pois töiden perässä. Olenkin koko yliopistourani aikana painottanut itselleni ja muille, että vaikka korona muutti opiskelua enemmän etätoteutukseen, on silti todella tärkeää tulla paikalle kouluun ja tutustua muihin opiskelijoihin. Luennoilla oppii asioita, mutta vielä enemmän oppii koulun käytävillä, Sofiassa tai Café Solossa keskustellen muiden yliopisto-opiskelijoiden sekä henkilökunnan ja vierailevien asiantuntijoiden kanssa. Koen, että olen oivaltanut sen arvon mitä yliopistolla on antaa uraa ja elmää ajatellen tutkinnon lisäksi – ihmiset. Tavoitteeni oli myös valmistumisen jälkeen jäädä Poriin ja löytää työpaikka Porista, ja ilokseni voin todeta tämän onnistuneen. Porin Kyltereiden tarjoama verkosto osoitti voimansa tässäkin asiassa. Innolla odotan mitä kaikkea se pystyy tarjoamaan vielä tulevaisuudessa.
Tämän stipendin saaminen oli ennen kaikkea arvostuksen osoitus minulle hyvin suoritetuista opinnoista, mikä on todella tärkeää nuorelle uraansa aloittelevalle KTM:lle, joten kiitos siitä! Tämä toivottavasti kantaa hedelmää ja luo uskoa omaan tekemiseen. Lisäksi haluan kiittää opettajia, Porin yliopistokeskuksen henkilökuntaa, Ravintola Sofian henkilökuntaa sekä kanssaopiskelijoita kuluneista vuosista.
Erityisesti vielä kerran kiitos Porin Seudun Ekonomit tästä stipendistä ja oikein mukavaa kesän odotusta!"
